07 lokakuuta 2012

Ikävää

Olin perjantaina tyttöporukalla juhlimassa. Oli tosi hauska shoppailu- ja baarireissu hotelliyöpymisineen. Tulin lauantaina kotiin joskus kahden aikaan iltapäivällä. Tein ruuaksi salaattia ja kalaa. Sen jälkeen nukuin noin viiden tunnin päiväunet ja heräsin yhdeksältä illalla. Taisi olla hieman univajetta biletyksen takia...

Yöllä en meinannut saada millään unta. Hyörin ja pyörin ja kun lopulta nukahdin, näin unta, että olin syömättä ja tunsin valtavaa kontrollin tunnetta. Se tuntui hyvältä ja ahdistavalta samaan aikaan. 

Aloitin herkkulakon tällä viikolla. Olen onnistunut siinä tähän mennessä hyvin. Kyllähän mä osaan valikoida ruokani tarkkaan... Tänään olisi suunnitelmissa mennä uimahalliin tai lenkille. En silti ole aloittamassa liian tarkkaa kalorilaskentaa tai pakkoliikkumista. On vaan alkanut paino taas ahdistaa, koska kävin ehkäisyneuvolassa ja minut punnittiin. Olen lihonnut 2 kiloa niistä, jotka pudotin viime keväänä. Ja mun vaa'astakin on patterit loppu. Toisaalta hyvä. En pääse tarkkailemaan painoani liian tiuhaan. 

Hain tällä viikolla kouluihinkin. Jotenkin vaan oon luovuttanut sen suhteen, että ikinä pääsisin opiskelemaan. Väärä ajattelutapa, tiedän sen. Pelkään vaan, että mut on jotenkin tuomittu olemaan ikunen välivuosia viettävä repukka jne. Joo, ei siitä sen enempää.

Ensi viikolla rakas tulee tänne mun luo. Kauhea ikävä♥ Tuntuu kauhealta, että joskus nähdään parin viikon välein (välimatkan takia), mutta pitää ajatella, että tää on vain väliaikaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti