Ulkona on hieman pelottava keli. Ukkostaa ja myrskyää oikein kunnolla. Ikkunasta katsottuna takapihan puut näyttävät siltä, että voisivat jopa kaatua tuossa tuulessa! Hieman riskialtista ehkä pitää tietokonetta päällä. :D
Kävin aamupäivällä lenkillä ja hölkkäilin hyvän musiikin säestyksellä. Se tuntui hyvältä. Liikkuminen liikunnan ilosta nimittäin. Liikunta ei tunnu enää pelkältä kaloreiden kuluttamiselta ja välttämättömältä pakolta. Liikun siksi, että pidän siitä ja se pitää yllä terveyttäni. Ruokakin maistuu jo lähes ruoalta eikä kaloreilta. Haluan näyttää hyvältä olemalla samalla terve. Tahdon elää. Viiltely ja syömisongelmat ovat olleet keino purkaa jotain muuta pahaa oloa. Masennus ei ole elämää. Ainakaan ei täyttävää ja tyydyttävää elämää.
Minä vasta opettelen rakastamaan itseäni. Ja tästä lähtien blogissani on kysymys siitä, kuinka se tapahtuu. Itsensä rakastaminen, hyväksyminen ja täysillä eläminen. Huonot päivät kuuluvat pakettiin tottakai, mutta pääpaino ei enää ole niissä.
Nyt tuolla salamoi sen verran paljon, että taidan todella laittaa koneen hetkeksi kiinni.
