Ikävää

Olin perjantaina tyttöporukalla juhlimassa. Oli tosi hauska shoppailu- ja baarireissu hotelliyöpymisineen. Tulin lauantaina kotiin joskus kahden aikaan iltapäivällä. Tein ruuaksi salaattia ja kalaa. Sen jälkeen nukuin noin viiden tunnin päiväunet ja heräsin yhdeksältä illalla. Taisi olla hieman univajetta biletyksen takia...

Yöllä en meinannut saada millään unta. Hyörin ja pyörin ja kun lopulta nukahdin, näin unta, että olin syömättä ja tunsin valtavaa kontrollin tunnetta. Se tuntui hyvältä ja ahdistavalta samaan aikaan. 

Aloitin herkkulakon tällä viikolla. Olen onnistunut siinä tähän mennessä hyvin. Kyllähän mä osaan valikoida ruokani tarkkaan... Tänään olisi suunnitelmissa mennä uimahalliin tai lenkille. En silti ole aloittamassa liian tarkkaa kalorilaskentaa tai pakkoliikkumista. On vaan alkanut paino taas ahdistaa, koska kävin ehkäisyneuvolassa ja minut punnittiin. Olen lihonnut 2 kiloa niistä, jotka pudotin viime keväänä. Ja mun vaa'astakin on patterit loppu. Toisaalta hyvä. En pääse tarkkailemaan painoani liian tiuhaan. 

Hain tällä viikolla kouluihinkin. Jotenkin vaan oon luovuttanut sen suhteen, että ikinä pääsisin opiskelemaan. Väärä ajattelutapa, tiedän sen. Pelkään vaan, että mut on jotenkin tuomittu olemaan ikunen välivuosia viettävä repukka jne. Joo, ei siitä sen enempää.

Ensi viikolla rakas tulee tänne mun luo. Kauhea ikävä♥ Tuntuu kauhealta, että joskus nähdään parin viikon välein (välimatkan takia), mutta pitää ajatella, että tää on vain väliaikaista.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Mortal Spell- blogin lumottu heitti minua haastella tosi tosi kauan sitten. Lupasin tehdä haasteen kunhan ennätän. Blogitauon takia koko haaste jäi tekemättä ja muistinkin sen vasta ihan äskettäin. Nyt lopulta viimeinkin aivan liian myöhässä teen sen!

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their ''tagger'' and post it on threir blog. Then choose 11 new people to tag and link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

1. Millaisia pelkoja sinulla on?

- Hyvä kysymys. Minulla on monenlaisia pelkoja. Osa menee ohi hetkessä ja osaa kannan mukanani jatkuvasti. Pelkään mm. ötököitä aivan hullusti, mutta esim. lasten seurassa minusta tuleekin tarpeen vaatiessa urhea hämähäkin tappaja. Yksi pitkäaikaisimmista peloistani on varmasti yksin jääminen ja se etten kelpaisi itselleni tai muille sellaisena kuin olen. Tulevaisuus pelottaa terveellä tavalla.

2. Oletko pitkävihainen vai lepytkö helposti riitatilanteissa?

- En ole missään nimessä pitkävihainen. Suutun joillekkin ihmisille helposti, mutta en välttämättä näytä sitä. Joskus saatan raivota kunnolla, mutta en jää hautomaan riitaa liian pitkäksi aikaa. Kostaminen taas on ehkä maailman yksi turhimmista asioista. 

3. Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuudelle (huomiselle, ensi viikolle tai vaikka muutaman vuoden päähän)? 

- Tulevaisuudessa haluaisin olla perusonnellinen ja tasapainoinen ihminen, jolla on rakastava perhe ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Ensi viikolla haluaisin toteuttaa retken tampereelle poikaystäväni kanssa. Mutta päivä kerrallaan! :)

4. Mitä haluaisit sanoa valitsemallesi ihmiselle, mutta et saa kerättyä rohkeuttasi?

- Haluaisin selvittää välit erään ystävän kanssa ja kysyä suoraan, että mikä ystävyydessämme nykyään hiertää. En saa kerättyä rohkeuttani, koska pelkään tulevani väärin ymmärretyksi tai joutuvani riitatilanteeseen. 

5. Käytätkö alkoholia? Miksi/miksi et? Kerro jokin hauska päähänpisto tai tekosi humalassa.

- Käytän alkoholia silloin tällöin, jos esim. käyn kaverien kanssa juhlimassa. Syy taitaa olla alkoholin tuoma vapauden tunne ja nousuhumalan hyvä olo. Yksi hieman huvittava päähänpisto humalan seurauksena oli mennä sukkahousut jalassa rantakivikkoon kävelemään. Hetkeä myöhemmin olin vedessä polviani myöten ja ystäväni tuli hakemaan minut takaisin rantaan. Noh, se tuntui silloin hyvältä idealta.

6. Kieli, jonka ottaisit toiseksi äidinkieleksesi?

- Hmm, varmaan espanja :D 

7. Missä konsertissa kävit viimeksi?

- Kävin kesällä muutamilla festareilla, mutta viimeisin taitaa olla Olavi Uusivirta :)

8. Etsitkö jännitystä/hyvää oloa esimerkiksi extreme-jutuista, kuten benjihypyistä tai hurjista huvipuistolaittesta?
- Jollain tavalla kyllä. Haluaisin hypätä benjihypyn ja rakastan huvipuistolaitteita, koska pidän siitä tunteesta kun vartaloani viedään. Vaikka minulla on vahva kontrollintarve, niin esim. juuri huvipuistoissa on ihana päästää hetkeksi irti kontrollista ja antautua jonkin hurjan laitteen kieputeltavaksi :D

9. Yksi asia, joka tekisi elämästäsi mieluisampaa? Voi liittyä mihin tahansa, eikä tarvitse olla maata mullistava asia.
- Tällä hetkellä haluaisin olla terve. Kuume ja kurkkukipu tekee olemisen hieman tukalaksi.

10. Mitä muuttaisit ja mistä et haluaisi luopua itsessäsi?
- Voisin muuttaa ulkonäössäni vaikka mitä. En edes viitsi luetella kaikkia "epäkohtiani". Ainakin vatsan muuttaisin. En haluaisin luopua empiatiakyvystäni.

11. Jos sinusta/sinuun liittyvästä asiasta tehtäisiin elokuva tai kirjoitettaisiin kirja, minkä niminen teos olisi?
- Onpa vaikea kysymys :D Hmm.. "Välimaastossa" voisi olla osuva.

En heitä haastetta tällä kertaa kenellekkään :)

Mun pitäis olla käsittämättömän vahva

Moikka!

Vaikka mitä on taas tapahtunut. Olen muuttanut omaan asuntoon, saanut ajokortin, aloittanut työharjoittelun päiväkodissa ja eilen olin ystäväni kanssa yhden lempiartistini keikalla! Taas pitäisi melkein viikko odottaa, että pääsen oman kullan kainaloon.

Kävin äsken vanhempien luona tulostamassa muutaman paperin (joudun menemään huomenna sossuun, koska kelan ruuhkien takia saan tuet vasta lokakuussa). Tuntuu oudolta käydä siellä, kun ei ole enää omaa huonetta, minne paeta. Vähän haikeakin olo tulee. Mutta toisaalta oon haaveillut omilleni pääsemisestä niin kauan, että en valita!:)

Huomenna alkaa yhteishaku korkeakouluihin, enkä edes tiedä vielä minne hakisin. Vaihtoehtoja on, mutta ei tarkkaa suunnitelmaa. Tahtoisin vaan päästä johonkin kouluun, ettei tuntuisi siltä, että vain jumittaa elämässä paikoillaan.

Tällä hetkellä olen kipeä (taas), joten on kai huomenna soitettava töihin, että jään lepäilemään. Harmi sinänsä, siellä päiväkodissa on ihan mukavaa olla töissä.

Syöminen ja ulkonäkö on alkanut tuntua taas liian tärkeiltä asiolta mun elämässä. Tulee taas niitä itseinhonhetkiä ja tekisi mieli alkaa laihduttaa. 5 kiloa ja olisin tyytyväinen. Olisinko? Tekisi kamalasti mieli katsella thinspo-kuvia ja laskea kaloreita. Vaikka se ei tekisi oloani yhtään paremmaksi. Taisin aloittaa lenkkeilyn liian aikaisin, kun flunssa iski takaisin entistä pahempana...

Tahdon olla kaunis. Tai tuntea oloni kauniiksi. Pretty pretty please :(

En silti tahdo takaisin sille pimeälle tielle, josta olen päässyt jo pois. Täytyy olla vahva.

Asemalla kaikuu taas

Olen lähdössä junalla rakkaani luo toiselle paikkakunnalle. Ihana päästä taas toisen kainaloon nukkumaan. Ja voipi olla että innostuisimme tekemään jonkin pienen reissunkin tampereen suuntaan.
Olen viime aikoina matkustellut hurjasti! Poikaystävän luo, mummolaan, siskon kanssa turkkiin ja ties minne. Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa viikkoihin ollut kotona useamman yön putkeen. On tehnyt ihan hyvää rauhoittua hetkeksi. Kunnes taas tänään sitten mennään.

Sain tänään varmistuksen työharjoittelupaikasta päiväkodissa ja se tarkoittaa sitä, että pääsen ensi kuussa muuttamaan omaan kämppään! Vau! Olen odottanut niin kauan pois pääsyä täältä porukoiden nurkista.

Syksy mietityttää. Viilenevät päivät tuovat mieleen masennuksen ja sen kamaluuden ohella myös sen ihanuuden. Enhän minä masennusta kaipaa? Ehkä minua houkuttelee ajatus sängyn pohjalle jäämisestä ja vastuusta pakeneminen.

Söin äsken riisiä, kanaa ja kasviksia. Maistui ruualta eikä kaloreilta! ;)

new start

Tein hieman muutoksia blogini ulkonäköön. Muutoksia tulee vielä, mutta ainakaan se ei nyt ole niin masentava. Tällä hetkellä istun tässä koneella (taas), kuuntelen spotifysta Lykke Liä ja bloggaan. 

Ulkona on hieman pelottava keli. Ukkostaa ja myrskyää oikein kunnolla. Ikkunasta katsottuna takapihan puut näyttävät siltä, että voisivat jopa kaatua tuossa tuulessa! Hieman riskialtista ehkä pitää tietokonetta päällä. :D 

Kävin aamupäivällä lenkillä ja hölkkäilin hyvän musiikin säestyksellä. Se tuntui hyvältä. Liikkuminen liikunnan ilosta nimittäin. Liikunta ei tunnu enää pelkältä kaloreiden kuluttamiselta ja välttämättömältä pakolta. Liikun siksi, että pidän siitä ja se pitää yllä terveyttäni. Ruokakin maistuu jo lähes ruoalta eikä kaloreilta. Haluan näyttää hyvältä olemalla samalla terve. Tahdon elää. Viiltely ja syömisongelmat ovat olleet keino purkaa jotain muuta pahaa oloa. Masennus ei ole elämää. Ainakaan ei täyttävää ja tyydyttävää elämää.  

Minä vasta opettelen rakastamaan itseäni. Ja tästä lähtien blogissani on kysymys siitä, kuinka se tapahtuu. Itsensä rakastaminen, hyväksyminen ja täysillä eläminen. Huonot päivät kuuluvat pakettiin tottakai, mutta pääpaino ei enää ole niissä. 

Nyt tuolla salamoi sen verran paljon, että taidan todella laittaa koneen hetkeksi kiinni.

hello hello

Moi!

En aio pyydellä anteeksi hiljaisuuttani. Tosiasia vain on se, etten pysty kirjoittamaan tänne. Paino on tippunut taas yhden kilon. Mutta tällä blogilla ja toisten syömishäiriöblogeja seuraamalla roikun kiinni omassa ahdistuksessani. Vaikea kirjoittaa tänne, koska en tunne enää juurikaan tarvetta jauhaa masennuksestani tai syömisongelmastani. Pitäisi lopettaa kokonaan tai sitten muuttaa blogini täysin uuteen suuntaan.

Mun elämässä on nyt tapahtunut kaikenlaista. Pääsin ylioppilaaksi, olen tehnyt töitä toukokuun alusta asti, lähden elokuussa viikoksi alanyaan, seurustelen aivan ihanan ihmisen kanssa ja mitähän vielä. Hain ammattikorkeakouluun sosiaalialalle, mutta en päässyt sisään. Eli tiedossa on välivuosi. Suurin osa syyslukukaudesta kuluu päiväkodissa työharjoittelussa. Kesän jälkeen muutan todennäköisesti myös omilleni ja haluan välivuotenani kokeilla paljon uusia asioita, toteuttaa itseäni ja kerätä voimia. Ehkä saisin välivuodestani uuden teeman tälle blogille?

Fine

Mä oon okei. Mulla oikeasti menee hyvin. Uusimman rastin saavutin jo alkuviikosta. Perjantaina on pääsykokeet ja lauantaina lakkiaiset.

En ole kirjoitellut aktiivisesti. Syy taitaa olla se, että blogini masentaa minua. Ulkoasu on tehty ahdistuneen ihmisen silmin ja olen ajatellut muuttaa blogini suuntaa positiivisemmaksi. Jos kerran menee hyvin juuri nyt, niin ei minun tarvitse masennella täälläkään.

Ensi viikolla muutoksia luvassa! ;p

Mother oh mother

Ihanaa äitienpäivää kaikille ihanille äideille!

Oma äitisuhteeni on kylmempi kuin ennen. Rakastan silti äitiäni saman verran kuin ennen. Ymmärrän hänen päätöksiä ja tekoja paremmin. Vaikka en pysty puhumaan asioistani äidille enää samalla tavalla, niin silti minulla on paras äiti maailmassa! <3

Rakastan sinua äiti.

En mä tiedä mitä tapahtuu

Kevät rullaa eteenpäin ja kesä tekee tuloaan kokoajan.

Mulla on ollut ihana viikonloppu. Olin Joelin luona edellisen illan ja yön. Tulin vasta hetki sitten kotiin ja jo nyt haluaisin takaisin kaupunkiin.

Lisäksi vapun jälkeen mulla alkoi työt. Nyt tuntuu, että olen taas askeleen lähempänä kotoa pois muuttoa, kun saan rahaa.

Sitten yksi tärkeimmistä. Sain selityksen erääseen ihmissuhteeseen. En ole menettänyt rakkausihmistäni.

Ja sitten vielä. Olen laihtunut. Olen hyvin lähellä viidettä rastia ja se tuntuu pirun hyvältä. Muutenkin elämä tuntuu elämältä. Mun on helppo hengittää. Se on samalla hiton pelottavaa. Entä jos en ole valmis onnelliseen elämään? Entä jos tää kaikki loppuukin? Enhän mä voi olla onnellinen...enhän mä ansaitse sitä...

Miksi jopa onnellisuus pelottaa mua? Joskus olen niin kateellinen niille ei stressaaville perusonnellisille ihmisille, jotka mennä porskuttaa eteenpäin vaan. Minäkin joskus?

"Sullahan tietysti kaikki on kunnossa kaikki on kunnossa kaikki on kunnossa kaikki on..."

Present

Kävin eilen zumbassa ja uimassa ja sen tuloksena aamupaino vain 100g vähemmän. Hieman masensi. Mutta hiljaa se hyvä tulee. Sitäpaitsi uimahallin vaaka näytti kilon vähemmän kuin kotivaaka. Merkkaan nuo rastit silti kotivaa'an mukaan, koska käytän sitä enemmän ja olisi huijausta, jos laittaisin nyt rastin viiden kilon kohdalle, koska en virallisesti ole laihtunut niin "paljon" vielä.

Tänään heräsin vasta kahden maissa päivällä! Taisi olla hieman univelkaa. Tänään olisi tiedossa kaverin hiusten värjäämistä ja illalla todennäköisesti lenkki. Voisin alkaa toteuttaa erästä juoksuohjelmaa. Haluan saada seuraavan rastin tämän viikon puolella! Tahdon niin kovasti...

Joelin pitäisi ilmoittaa mulle tänään tai huomenna, että ehtiikö hän nähdä viikonloppuna. Vaikutti aika kiireiseltä. Ehkä pitäisi jo varautua siihen, ettei nähdä. Jotenkin tuntuu, että hän ei halua enää olla tekemisissä mun kanssa. Huoh, tää on niin tuttua. Mutta onneksi on "tyyppi". Uuden tyypin nimi voisi olla Matias (voikun olen taas luova..) Mutta siis Matias. Se on kaikinpuolin tosi kiva, söpö ja mukava. Mutta näen sen jotenkin täysin kaverimielessä tällä hetkellä. Ehkä ihan hyvä vaan.  

Somebody that I used to know

Mä olen ihan okei, oikeasti

Mulla on rehellisesti sanottuna nyt aika hyvä olla.

Tutustuin perjantaina uuteen, mukavaan tyyppiin ja nyt ollaan keskusteltu facebookissa. Se vaikuttaa niin ihanan sympaattiselta ja syvälliseltä ihmiseltä. Peruin jopa psykologiaikana, koska keskustelin tuon tyypin kanssa niin pitkälle aamuyöhön, etten sitten aamulla jaksanut nousta ylös. Ei ehkä maailman järkevin teko, mutta sain uuden ajan, joten se siitä.

En kaipaa vaakaa. Syömisongelma tuntuu tällä hetkellä jotenkin vieraalta. Okei, en silti uskalla syödä tarpeeksi, mutta en myöskään itke peilin edessä läskejäni. Niin, ja söin aamupalaksi suklaajäätelöä. Mitähän siitä pitäisi ajatella?

Sain tänään tietää, että pääsen ensi kuun alussa töihin! Sitten tuo valo ja lämpö tuolla ulkona vielä. Onhan tässä elämässä myös niitä hyviä puolia ja syitä miksi olla iloinen!

Toivon näkeväni Joelia tällä viikolla. Ehkä voisin uskaltaa laittaa viestiä tai jotain? : )

Kuitenkin, tämän postauksen pointti oli siis se, että mä oon ihan okei. Tää tunne saattaa kestää vain muutaman tunnin tai sitten muutaman päivän. Kesti se kuinka kauan/vähän aikaa tahansa, niin aion nauttia siitä.

Ihanan keväistä päivää kaikille!<3

Se tietää vain surua

Vapautta vapautta vapautta kaipaan

Uusi rasti, AH<3

Nyt on ihan ok fiilis, tänään ehkä bilettämään. Pääsee hetkeksi pois kotoa, luksusta. Saisinkohan viikonlopun aikana toisen rastin itselleni :p

Somebody told me

Nyt menee taas yli ja lujaa. En enää yksinkertaisesti pysty asumaan kotona. Rakas isäni on vaikeuttanut tulevaa taloudellista elämääni seuraaviksi pariksi vuodeksi ainakin. Juuri kun mun olisi tarkoitus päästä muuttamaan omilleni ja alkaa hoitaa asioitani. Voi helvetti sentään, miten vanhemmat onnistuvat aiheuttamaan mussa näin suurta pettymystä ja inhoa.

Muutenkin tulevaisuus tuntuu hataralta ja pelottavalta ja nyt vielä tämä. Eikö mikään riitä?

Tahtoisin vaan, että nyt joku ottaisi ohjat omiin käsiinsä ja huolehtisi musta, kun mä en itse oikein kykene tai tiedä, miten mun pitäisi toimia ja olla.

Apua.

Missä on mun rakkausihminen nyt, kun tarvitsisin häntä eniten. Miksi sä katosit yhtäkkiä ja teit mulle sen, mitä pelkäsin kaikista eniten? Sä lupasit, ettet sä tee mulle niin. Sain taas pettyä.

I I I wanna d d die

Nukuin viime yön Joelin kainalossa. Oli kiva olla siinä. Käytiin ensin kahvilla (Joelin pyynnöstä), käveltiin pieni iltalenkki, katsottiin leffa ja pussailtiin.

Iltapäivällä tulin kotiin ja ahdistus palasi. En ole päässyt yli tärkeästä ihmisestä, miten mä muka nyt oon jo sotkeutumassa johonkin uuteen juttuun?...En voi. Satutan vaan itteni taas. Oksettaa ajatus, etten näe tärkeää ihmistä enää.

Tuntuu taas niin pahalta.

Vaa'alle en vieläkään uskalla astua. Silloin ainakin oksentaisin.

Kahdesta pahasta molemmat

Olen syönyt tänään paljon. Mutta olen myöskin pyöräillyt 10 kilometriä ja käynyt uimassa.

Huomenna on psykologi taas. Ei jotenkin innosta yhtään mennä sinne. Tuntuu, etten pysty puhumaan siellä niistä asioista, joista mun pitäisi puhua. Oon jotenkin jumissa ja lukossa siellä. Inhoan ruokamääristä ja luvuista puhumista. Käyn annoskokoja mielessäni muutenkin niin paljon, että en tahtoisi puhua niistä vielä psykologillakin. Sitäpaitsi alan aina väkisin ajatella, että "entä jos ruokamääräni kuulostavatkin psykologini mielestä isoilta tai jos hän ajattelee minun olevan iso ja lihava, jonka tulisi laihduttaa"...

Nyt alkoi ahdistaa. Miksi mä söin? Haluan sen kaiken pois mun sisältä. Lihon. Lihon aivan varmasti. Haluan oksentaa... Kaikki pois. Sitten on kaikki hyvin.

Is there a light behind the door?

Olen miettinyt tätä mun blogia. Mitä mä tällä haen, mitä itse hyödyn tästä, kiinnostaako tämä ketään muuta? Olen tullut siihen tulokseen, että tää on mun oma henkireikä, paikka jonne voin kirjoittaa just sen, miltä musta oikeesti tuntuu. Ilman, että mietin koko ajan mitä muut ajattelee. Pretty pretty please on palasia mun elämästä, sen hyvistä ja huonoista murusista. Juuri niitä ääneen sanomattomia sanoja, joita tämä tyttönen ruudun tältä puolelta ei uskalla sanoa aina tarpeeksi kovaa. Ja että voisin jatkossakin pysyä yhtä avoimena ja vapaana tän kirjoittelun suhteen, en halua paljastaa henkilöllisyyttäni liian tarkkaan. Aina on se mahdollisuus, että joku tuttu löytää mut ja tunnistaa. Maailma on loppujen lopuksi aika pieni paikka.

Osa näkee tän varmasti taas vain yhtenä angstivalitus-blogina, joka ei erotu millään tavoin muista kaltaisistaan. Mutta tää on vain minun tapani purkaa minun omia ajatuksiani, eikä kenenkään tarvitse ottaa sitä henkilökohtaisesti. Jos joku samaistuu edes pienellä tasolla mun ajatusmaailmaan, niin se on aina positiivista plussaa, josta mä saan itselleni voimaa, kun huomaan etten oo täysin yksin ja ainoa, joka kamppailee tälläisten ajatusten kanssa. (Ei sillä että haluisin, että ihmiset olis masentuneita ja itkis oman vartalonsa takia, koska jokainenhan on kaunis juuri sellaisena kuin on ja plaa plaa..)

Toinen tarkoitus tällä blogilla on laihdutusmotivaationa toimiminen. Tällä hetkellä tuntuu, etten pysty olemaan onnellinen ellen laihdu ja syömisvammailut pyörii mielessä vahvempina kuin koskaan. Sen vuoksi välillä kaikki muut ajatukset ja tekstit tuntuu hukkuvan mun oksentelun, laihduttamisen ja peilikuvan alle. Ja myönnän, että mun syömisongelma tuskin parantuu siten, että luen laihdutusblogeja ja roikun itse kiinni aiheessa blogini avulla jatkuvasti. Mutta koen kuitenkin saavani jonkinlaista vertaistukea ja edes hetkellistä parempaa oloa tästä, joten mulla ei ole tarvetta muuttaa tätä tilannetta. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Tästä postauksesta tuli nyt aikamoinen sekasotku, mutta pysyköön se sellaisena.

Jos mä kuolen nuorena

Liikutuin.

Tell me that I'm good just the way I am

En ole taas kirjoitellut hetkeen. Inhoan aloittaa postauksia tuolla lauseella, mutta tottahan se on. Eilistä ahdistuskohtausta (ja bulimiakohtausta) lukuunottamatta mun olo on tällä- ja viime viikolla ollut aika neutraali. Viikonloppuna lähdin hetken mielijohteesta juhlimaan kavereiden kanssa ja näin myös sitä tyyppiä, jonka kanssa kävin treffeillä toissa vkonloppuna. Ei se sitten kai kammonnutkaan mun näkemistä niin paljon...!

Menin kyseisen tyypin, okei nimetään tämä "kyseinen tyyppi" vaikka Joeliksi, luo yöksi. Minun ja Joelin välillä ei tapahtunut mitään sylikkäin nukkumista ja pussailua kummempaa. Juuri tuollaista läheisyyttä kaipaankin. Aamulla makoiltiin vierekkäin sohvalla ja katsottiin iholla- sarjan uusintoja. Päivällä Joel saattoi mun bussipysäkille ja illalla lähetti vielä viestiä ja tiedusteli, miten kotimatka sujui.

Oon oikeastaan aika hämilläni. En halua mitään vakavaa juttua tällä hetkellä, kun kaikki mun elämässä tuntuu olevan niin epävarmaa just nyt. Mutta pakko myöntää, että kyllä tollaiset tapahtumat ja tilanteet aiheuttaa positiivisia väreitä ympäri kehoa. Ehkä juuri tuon jutun takia mun olo on ollut aika neutraali, enkä ole ajatellut liikaa ahdistavia asioita.

Ja liiallisen ahdistuksen puutteessa olen syönyt. Noin neljästi päivässä ja suhteellisen hyvällä omatunnolla. Vaa'alle en uskalla nousta. Pelkään sitä lukua niin paljon, että vatsan pohjassa tuntuu pahalle vain jo vaaka-sanaa ajatellessa. Onneksi tänään on kuitenkin tiedossa uintia ja zumbaa. Vaikka olenkin hieman kipeä..

Inner thinner

Viikonlopun aikana paino nousi kilon. Lauantain uimahallireissusta huolimatta se nousi. Syy: jäätävä määrä herkkuja. Kun sunnnutai-iltana palasin kotiin ja astuin vaa'alle seuraavana aamuna, pakko myöntää että itku pääsi. Siitä seurauksena oksentaminen.

Maanantaina kävin kuitenkin uimassa. Innostuin kauheasti lajista. Menin uimaan myös tiistaina (aamu kuuden jälkeen, ah!). Nyt on keskiviikko. Olen edelleen 800g läskimpi kuin perjantaina. Tänään on tarkoitus siivoilla, mutta jos kerkeisin viideksi zumbaan ja sen jälkeen uimaan, niin olisin tyytyväinen. Tosin epäilen, etten ehdi siivota neljään mennessä, joten taitaa zumba jäädä välistä. Uimaan kuitenkin aion mennä!

Nyt on vaan pakko liikkua helvetisti, syödä minimaalisesti ja jos tulee herkuteltua liikaa, oksentaa. Tunnen olevani epäonnistuja luuseri, joka ei pysty edes laihduttamaan. Oon niin lähellä sitä rastia ja samalla niin kaukana. -5 kiloa. Kuinka vaikeaa se voi olla?

Motivaation vuoksi päätin lisätä tuohon sivuun ne 3 kiloa, jotka olen onnistunut pudottamaan. Kun huomaan, että olen edistynyt edes vähän, saan enemmän uskoa itseeni ja pystyn pudottamaan painoa lisää.

Kyllä minä osaan ja kykenen tähän!

Perjantain treffeistä sen verran, että ei ollut mitenkään jäätävää, eikä hiljaisia hetkiä tullut. Mutta nähtiin kuitenkin aika vähän aikaa. Ihan ok fiilis jäi ja voisin jopa nähdä kyseisen tyypin uudestaankin. Ja hänellekkin olisi ihan ok ilmeisesti että nähtäis vielä. Mutta en sitten tiedä tarkoittiko sitä oikeasti. Eihän kukaan voisi minusta pitää siinä mielessä. Eikä koko tyypistä ole edes kuulunut mitään perjantain jälkeen. Äh, taidan unohtaa koko ihmisen.

läskiahdistusta

Hyi helvetti. Oon niin pettynyt. Olen saamaton läski ja mulla on varmasti joku läskigeeni ja mussa on jotain vikaa, enkä voi ikinä laihtua. Tekis mieli kuolla, koska oon niin läski. Ja varmaan kuolenkin tän läskivuoren alle. Verisuonet tukkeutuu ja kroppa pursuaa rasvaa, kun oon niin iso, suuri, lihava, ISO.

Aamupaino oli vaan -200g eilisestä...Pitikin syödä sitä mansikkakiisseliä illalla. En edes ansaitse olla laiha, kun en osaa hillitä itseäni. Jos syö liikaa, niin on oksennettava. Kuinka vaikea se on muistaa... Yleensä oksennan ahmimisen jälkeen, mutta eilen en ahminut (vaan nautin siitä kiisselistä, tuli huono omatunto) ja meillä oli kaikki kotona. Miten olisin voinut oksentaa?

Tunnen itseni niin epäonnistujaksi, totaaliseksi luuseriksi. Ja perjantaina pitäisi mennä treffeille. Kuka tämmösen ihrakasan haluais.

:(

Jutellaan mitä kuuluu

Moikka!

Uskaltauduin eilen pyytämään sitä viime viikonloppuista ihmistä ulos. Se vastasi myöntävästi ja mulla on siis treffit perjantaina. Toivottavasti siitä ei tuu mitenkään liian kiusallista ettei keksittäis mitään puhuttavaa tms. Mutta onneksi mulla ei mitään liian suuria odotuksia ole. Voihan siitä tulla kivaakin. Ihan mielenkiinnosta ja kokemuksen takia. Hmm.

Perjantaina on myös psykologi. Mun olisin pitänyt viikon ajan täyttää sellasta päiväkirjaa, johon kirjaan pahan olon hetkiä. En vaan jaksa sellasta. Silloin kun ahdistaa, niin ei mun mieleen tuu alkaa kirjottamaan johonkin typerään vihkoseen, mitä ajatuksia se herättää. Etenkään, kun tiedän, että joku muu lukee ne jälkeenpäin. Tuntisin itseni vaan tosi tyhmäksi. Sanon, että se jäi kotiin ja yritän täyttää sitä vaikka sitten seuraavalle kerralle.

Oon kipeä taas. En käsitä. Yleensä sairastan max. kerran vuodessa ja nyt kuukauden sisällä oon jo toista kertaa kuumeessa. En edes pysty oksentamaan, kun kurkkuun sattuu niin paljon. Toisaalta eipä ole ruokahaluakaan pahemmin. Kello on puoli kolme iltapäivällä ja olen tänään syönyt ruisleivän, rivin suklaata (LÄSKI) ja juonut lasin maitoa. Pitikin koskea siihen suklaaseen...

Paino ei ole eilisen jälkeen tippunut yhtään. Oletan kuitenkin, että tämän päivän niukilla syömisillä olisin huomenna alemman kilon puolella. Sitten olisi enää n. 1.5 kg rastiin. Pakko pystyä. Ja kyllähän mä pystyn. Ei se syömättömyys niin vaikeaa ole. Jos olisin perjantaihin mennessä laihtunut kilon, niin olisi varmaan itsevarmempi olo siellä treffeilläkin.

Moni katsoo ei nää

Mulla on ollut ihan ok päivä, mutta oon syönyt ihan vitusti liikaa. Olo on käsittämättömän läski ja kuvottava. Ei kukaan tälläsesta voisi pitää.

Taidan mennä oksentamaan...

The one that got away

http://www.youtube.com/watch?v=Ahha3Cqe_fk&ob=av2e

Olin vkonloppuna juhlimassa ja päädyin samaan sänkyyn mukavan ihmisen kanssa. Saa nähdä, jos hän ottaisi vielä yhteyttä!

Paino tippuu tasaista vauhtia, enkä uskalla syödä kauheasti...Mutta en ole oksentanut pariin päivään. Lenkille pitäisi mennä.

Ja tuosta biisistä sen verran, että rakastuin siihen totaalisesti ja se tuo mieleen tärkeän ihmisen, jonka olen tainnut menettää.

Aamupala: 1 ruisleipä(ruohosipulituorejuustoa hieman), lasi tuoremehua (miten pääsen tästä eroon?!?) ja mangopiltti

Sellaista tällä kertaa.

Will I ever be free?

Nyt on kirjoitukset ohi! Luulin, että se olisi aiheuttanut mussa ihanan vapauden ja stressittömän olotilan. Vaan ei tunnu yhtään miltään. Tottakai oon helpottunut, ettei tarvitse enää lukea, mutta jotenkin vaan mun mieliala laahailee jossain tosi alhaalla taas.

Tänään, kun heräsin siinä yhdeksän aikoihin, heitin yöpaidan lattialle ja astuin vaa'alle. Aamupaino -200g vähemmän kuin eilen! Tuli hetkellinen hyvä olo. Söin hyvillä mielin aamupalaksi ruisleivän, vanukkaan ja join lasin tuoremehua. Lounaan kohdalla kuitenkin feilasin...

Herne-maissi-paprikaa ja ranskalaisia vähän (+maitoa). Nälkä kasvoi syödessä ja noiden läskiranskiksien jälkeen paistoin niitä vähän lisää. Ahmin. Syödessä tuntui, ettei mikään riittänyt ja lautasen ollessa taas tyhjä tajusin, että on vain yksi keino. Seuraavaksi kyykin posliinijumalan äärellä ja metallisesta vessapaperin pidikkeestä heijastui vääristyneenä mun kuva erityisen hoikkana. Ihanku se telineestä heijastuva kuvajainen olisi se syömisongelmainen minä, joka vaatii mua laihduttamaan ja oksentamaan, vaikka se kuinka tuntuis pahalta.

Nyt tuosta tämänpäiväisestä oksentamisesta (kolmas kerta tällä viikolla) on noin 2 tuntia ja vatsanpohjassa on nälän tunne. "Ei saa syödä, ei saa.."
Sallin tänään itselleni enää iltapalan. Pakko pysyä vahvana, että se vaa'assa oleva luku pienenee lisää ja että huomenna se olisi -300g pienempi. Olen enää n. kahden kilon päässä ekasta rastista. Kyllä mä pystyn!

Mun täytyy pystyä...

I can only please one person per day, today it's not your day and tomorrow is not looking good either

Olen oksentanut tällä viikolla kolmesti. Viime viikolla kahdesti. Välillä tuntuu, että tää niin sanotusti lähtee täysin lapasesta. Mutta kun haluan vain olla laiha. Onko se niin helvetin paljon pyydetty? Jos mun on satutettava itseäni sen vuoksi, niin minähän satutan. Kukaan ei pysty estämään mua. Mulla on oma pää, tahto ja valta tehdä itselleni mitä haluan.

Sitten tulee se tunne. Olen itsekäs. Satutan muita (etenkin niitä, joita vähiten maailmassa haluaisin satuttaa) satuttamalla itseäni. Siksi mun on salattava tää kaikki. En mä voi mennä valittamaan ja kertomaan  mun läheisille, että vihaan itseäni niin paljon, että haluan kuolla. Että olen niin ruma, etten koe ansaitsevani elää. En mä ole mikään Jumala, ei mulla ole oikeutta satuttaa muita sillä tavalla. Ei ne ansaitse sitä.

Ehkä tää kaikki paha olo on lopputulos siitä vuosien kiltteydestä ja miellyttämisen halusta. En enää jaksa olla sellainen kuin ihmiset haluaisi mun olevan. Jatkuva miellyttämisen tarve on tehnyt musta tyhjän ja rikkinäisen ihmisen. En kelpaa tai saa hyväksyntää, vaikka kuinka yritän olla mieliksi. Kaiken tän keskellä oon hukannut itseni jonnekkin tosi synkkään maailmaan, jossa itsensä rikkominen on oikeutettua, syöminen syntiä ja paha olo ansaittua. Siellä lyötyä kuuluu lyödä lisää, talloa maahan, alistaa ja potkia. Potkia niin kovaa, että mustelmia syntyy.

Eilen illalla makasin pimeässä huoneessani lukitun oven takana, musiikit kovalla ja itkin ainakin kaksi tuntia putkeen. Jälkeenpäin olo oli raukea, mutta paha olo ei kadonnut siltikään. Se "musta piste" on mun sisällä koko ajan. Silloinkin kun nauran, se on siellä ja muistuttaa mua olemassa olostaan. Kun mulla menee tosi hyvin, se piste pienenee, ja se käy lähellä kuolemaa. Se vihaa sitä, että mulla on hyvä olla ja siksi se sitten myöhemmin rankaisee mua.

Ei minulla ole oikeutta olla onnellinen.

Kaiken järjen mukaan ajateltuna mulla on yhtäläinen oikeus onneen kuin kaikilla muillakin. Jotain mussa täytyy olla vikana ja väärin, koska en koe sitä niin.

Olavi Uusivirran uusi levy on julkaistu spotifyssa. Ihanaa sielunhoitoa taas. Olavi ei ikinä petä!

Ja niin, uusi lukija, ihanaa! <3